Huikeat
suunnitelmat ja hiukan erilainen toteutus, siinäpäs ajatus tämän vuoden
keikasta. Koska Lätänen jälleen kerran poltteli ajatuksissa oli sinne myös
päästävä. Jaskan kans kun ei kummallakaan edelleenkään maasturia ole piti
kehittää vaihtoehtoisia ratkaisuja. Ja ratkaisuista teoriassa parhaaksi osottautui
fillari + käveleminen. Tiukkaa reeniä fillarilla pitkin Raision mettiä huikeat
3 viikkoa ei ehkä luoneet sellaista pohjakuntoa kuin olisi tarvittu.
Suunnitelmissa
oli ajaa vajaa 30 kilsaa fillarilla ja kävellä reipas kymppi toissavuoden
huikeille harjuspaikoille, mutta eihän siinä ihan niin käynytkään. Sunnuntai
aamuna 20.7 starttasi volvo seiskan aikoihin Rovaniemeltä kohti Lappia. Matkalla
poimin Jaskan kyytiin ja tuttujen stoppien jälkeen olimme jälleen hiekkatiellä
ja laitoimme auton tutulle hietikolle parkkiin. Rinkat pakattiin ja fillarit
viritettiin iskuun. 27 kiloa painava säkki selässä ei pyöräily ollutkaan
kauhean kevyttä varinkaan kun kyseessä ei ole aivan tasanen latu vaan nousuja
ja laskuja sisältävä kivibaana. Ekan parin kilsan jälkeen molempien sykkeet oli
jo tapissa ja vaihdoimme suunnitelmaa lennosta. 17 kilsaa fillarointia ja vajaa
kymppi kävelyä saisi riittää. Näiden muutosten jälkeen kohteeksemme
valikoituikin hiukan alempana olevat koskialueet.
2,5 tuntia
polkimia pyöritettiin ennen kuin olimme järvillä minne fillarit jätettiin.
Tästä kolme pitkää ja tuskaista tuntia myöhemmin olimme vihdoin jokirannassa.
Paikalla oli pari tyyppiä jo aiemmin ja pari muuta käveli sinne meidän kanssa
suunnilleen yhtäaikaa. Kävelimme vaatteet päällä pikkujoesta yli ja menimme jo
aiemmilta vuosilta tuttuun leiripaikkaan. Teltta pystyyn ja uimaan. Helle oli
imenyt rankan matkan lisäksi kaikki voimat, joten kalalle ei kauhea kiire
ollut.
Jaskan käydessä
jututtamassa aiemmin paikalla olleita selvisi, että yksi heistä oli kahen
hengen porukassa, jotka oli kipanneet kanotin koskeen. Toinen heppu oli
vastarannalla ja tulossa tälle puolen jokea. Nälkähän pojilla oli, joten
tarjosimme heille safkat. Pari päivää hyttysiä syöden saattaa aiheuttaa pientä
nälkäisyyttä. Ilta kalasteltiin, mutta mitään mainittavaa ei saatu. Lohet
hyppeli ja kokeiltiin me niitäkin kiusata. Valitettavasti näytti vaan kaikki hypyt
olevan vastarannan peilissä mistä itekkin aikoinaan yhden 4 kilosen lohen sain.
Sinne ei taas meidän perhot lentäneet. Illalla pyöri heko ettimässä selkeesti
jotain joesta ja kuten jo silloin arveltiin saimme kotona lehdestä lukea sen
ettineen näitä kahta kaveria.
Vielä viimeinen virittely ja valmiina lähtöön
Maisemia matkalta
Maanantai jatkui
helteisenä. Edellisestä päivästä oltiin sen verran hapoilla, etää päätimme
kalastella lähikoskia. Myös paikalla aiemmin olleet pari jamppaa tekivät
samoin. Yhtäaikaa meidän kans tulleista virppamiehistä en tiiä minne he menivät.
Yhden 42 senttisen harjuksen ja kasan pienempiä päivän aikana sain. Jaska sai
pari melkeen nelikymppistä, jotka päätyivät kans lounaaksi 42sen seuraksi.
Vaikeeta oli kaloja näistä koskista saada. Illalla yritettiin taas lohta
paiskoa, mutta menestys ei kummoista ollut. Hiukan motivaatiota laski sekin että
raskaimmasta setistäni meni vissun vibe85 heittosiima heitossa poikki ja
varasiimaa siihen settiin ei luonnollisesti ollut mukana. Eipä ole tällaista
koskaan aiemmin tapahtunut. Vitosen harritikulla lohiperjohen heittäminen oli
jotankin turhauttavaa.
Paistikalat joenrannassa
Ihmisen paras ystävä, tää tappokone söi teltan lipeiden alta isot kasat sääskiä..
Jaska paiskoo
Tiistaina pakkasimme
pikkureppuihin trangian ja ruuat. Päiväksi suuntasimme alavirtaan paremmille
harripaikoille. Helteessä kurahousut jalassa marssiminen ei mitään hauskaa ole,
mutta pakko se oli vaan painaa. Harreja sieltä kuitenkin löytyi. Aamupäivällä sain
yhden reilut 40 senttisen ja kasan pienempiä höystettynä taimenen pojilla ja
lohen smolteilla. Ruuan jälkeen sain melkeen samasta paikasta 8 yli 40stä ja
kasan pienempiä. Vielä yksi tauko pidettiin. Jaska oli ottanu yhden reipas
40sen ruokakalaksi ja mä toisen. Viimesen setin tavotteena oli saada vielä yksi
graavikala aamuksi. Jaska nopeampana paineli tietysti mun päivän
huippuspottiin, mutta ei sieltä mitään erikoista enään noussut. Mä taas
kattelin itelle uuden spotin ja montaa heittoa en heittää ehtinyt ennen kuin
tärähtää. Heitän klinkkini peilin reunaan ja virran hitaasti kuljettaessa
perhoa tulee tuttu isonharrin imaisu. Samantien tiedän kyseessä olevan parempi
kala. Auringon paistaessa takaani näen kirkkaan kyljen välkähtävän pinnanalla.
Kylki kertoo kalan olevan graavikala-ainesta. Huudan asiasta Jaskalle ja jatkan
väsyttelyä. Kohtuullisen väännön jälkeen kala päätyy haaviin. Kun kalaa
vilkasen saa samantien tuulettaa. Tää on iso, Tää on todella iso. Hiippailen
kala haavissa rannalle Jaskan seuratessa perässä. Mittaamme kalan pituudeksi 53
senttiä. Uus enkka. Huikee fiilis. Päätämme lähteä kohti leiriä nälän alkaessa
taas kurnimaan mahassa. Hikimarssin päätteeksi uimaan ja kalat valmiiksi
paistamista varten. Ilta syödään ja käydään vielä lähikoskiakin kokeilemassa
ilman merkittävää tulosta.
Lääkäri valmiina puhkasemaan ja paikkaamaan rakkoja jaloistani
Valmis paketti, ei uskois edellisen kuvan kaverin tekemäksi..
Kommeeta koskea
Tää on siistiä, missä sääsket?
Isoja kaloja, jeee..
46 senttinen jatkaa matkaansa
Pari reilua 40stä päätyi ruokapöytään.
53 senttiä harjusta ja ilonen kalamies.
Keskiviikkona
tiistain kaltainen setti. Aamulla alakoskille ruokien kanssa päiväksi
kalastamaan. Harreja löytyy edelleen ja 40 senttiäkin menee rikki useampia
kertoja suurimman jäädessä 46 senttiin. Vesi on laskenut jonkin verran ja
kaloja piti ettiä hiukan eri paikoista. Päivän suurin taimenkin oli jopa 40
senttinen ja erittäin pirteä. Kiva sen kans oli koskessa vääntää ennen kuin
kala pääsi jatkamaan matkaansa. Päivän aikana tuuli alkaa yltymään ja
alkuillasta puuskittaisen tuulen ollessa todella raju ja kalojen pistäessä suut
tiukemmalle päätämme lähteä takaisin leiriin. Leirissä luonnollisesti uimaan.
Vesi on yllättävän lämmintä ja polskimme koskessa kuin saukot konsanaan.
Ilmeisesti yksi lohi ei asiasta oikeen tykkää koska hyppää korkealle ilmaan
viiden metrin päässä meistä ilmottaen olevansa paikan kuningas.
Taimenen poikanen
Lentokala
Jaska vääntää..
Iso on evä purjekalalla..
Paistos
Torstai onkin
viimeinen kalapäivämme. Lähdemme aamulla taas alavirtaan paiskomaan. Vesi on
laskenut edelleen rajusti ja kalojen löytymiseen saa tehdä todella paljon
töitä. Klinkit toimii edelleen ja käyttelen kaloja vapautuksessa useampia.
Ruuan jälkeen kahlailen tutulle spotille ja 3 ekalla heitolla käytän 3 reilut
35 senttistä harjusta irrotuksessa. Ja kun 4 heitollakin tulee vielä taimen
tuntuu kalaa riittävän. Taivaan mennessä pilveen kuitenkin hiljenee. Tunti
varmaan tahkotaan tyhjää perhoja vaihdellen. Lopulta saan vielä yhden taimenen
ennen kuin menemme rannalle istahtamaan. Päätämme käydä vielä muutama sata
metriä alavirtaan katsomassa millaisia paikkoja sieltä löytyy. Yksi hiukan
syvempi miedompivirtainen alue vaikuttaa lupaavalta. Muutaman tärpin jälkeen
käytän irrotuksessa vielä pari 35 senttistä harjusta. Jaskan mentyä jo
toisaalle päätän palata hieman takaisinpäin. Erään peilin reunaan kahlailtuani
nakkaan klinkkini kivien väliin. Samantien perhoon täräyttää 45-50 senttinen
tanttu hypäten korkealle ilmaan sekä irroten saman tien. Pari pienempää
harjusta sieltä kuitenkin saan. Huikein tapahtuma oli ehkä kun lähdin
kahlaileen syvässä vedessä hitaasti ylävirtaan. Klinkki roikkuu takanaki
vedessä ja vapa tärähtä rajusti. Kun käännän pääni näen valtavan hopean kyljen
vilahtavan matkoihinsa. Väärinhän se ois pyydetty mut ois voinu olla huikea
kala ”hinaamalla”.
Lopulta palaamme leiriin. Siirrämme leirin pikkujoen
toiselle puolen, jotta voimme lähteä kuivin jaloin vaeltamaan perjantaiaamuna.
Illalla ei meinaa uni tulla silmään, mutta lopulta nukahdamme.
Vedenalaista elämää
Pullukka kala odottaa irrotusta ja vapauttamista
Kellon
herättäessä 5:50 tuntuu siltä kuin ei olisi nukkunut yhtään. Pakkaamme reput ja
syömme aamupuurot. Vajaan kympin kävely menee yllättävän helpolla. Pyöräilykin
sujuu loistavasti kevyemmällä rinkalla. Meno matkan rankkuus selittyy ehkä
sillä, että huomaamme paluumatkalla olevan paljon enemmän laskuja. Hulluja kun
ollaan annamme palaa ja kunnolla. Vauhti nousee fillarin mittarin mukaan jopa
40kmh välillä kivien lennellessä renkaista. Reilussa tunnissa ollaankin
autolla. Hiki valuu, väsyttää, mutta olihan se siistiä kuitenkin.
Huikea reissu
vaikka suunnitelmat muuttuikin. Ei tää mitään ollut kalojen osalta verrattuna
toissa vuoteen, mutta 3 suurinta harjustani oli kuitenkin 53, 46 ja 46
senttiset. Yli 40siä sain ainakin 20 ja Jaska hiukan vähemmän. Taimeniakin tuli
vaikka niitä ei edes pyydetty. Hellettä oli jokapäivä ja juoksutakki urheilu
t-paidalla oli koko ajan käytössä. Joissakin paikoissa sai hengaa jopa ilman
paitaa sääskien loistaessa poissaolollaan. Muutenkaan peloitteluista huolimatta
sääskiä ei ollut kuin hieman, korkeintaa 10% siitä mitä niitä on monilla
lätäsen reissuilla ollut. Valkonen klinkki oli ylivoimainen perho. Vaikka tuuli
hiukan kalastusta ja ainakin pinturikalastusta haittasikin en juuri muilla kuin
klinkeillä edes kalastellut. Jaska kokeili hiukan kaikkea mutta ei onnistunut ”todellisia
ottikoneita” löytämään.
Loppuun vielä
lappilaista tyyliä. Karesuvannossa kyselimme saunaa. Tiskin takana ollut tyttö
kertoi saunan olevan varattu koko viikonlopun markkinoiden takia. Paikan
omistaja kuitenkin kuuli kysymyksemme ja kysyi montako meitä on. Kun sanoimme
että me kaks hän pyysi meidät mukaansa. Kertoi markkinatyyppejen olevan
markkinoilla ja päästi meidät saunaan. Huikee kaveri. Kiitos hänelle. Pesun
jälkeen maistui sekä ruoka että kotimatka paljon paremmalta. Kiitti myös
Jaskalle, uskolliselle ”erämaataisteluparille”.
Ensi vuonna uudestaan..
Valmiina lähtöön
Maalissa on helppo hymyillä
